Eurolla osaamista ja parilla palveluja, kiitos!
Hyvinvointialueet säästävät osaamisesta
Hyvinvointialueemme on lisättävä resursseja ennaltaehkäisevissä palveluissa, jotta kalliimmista korjaavista palveluista ei jatkossa synny yhtä suuria kustannuksia. Tämä ei tarkoita sitä, että rimaa esimerkiksi lastensuojelun asiakkuuteen tulee nostaa, jotta suurempi osa asiakkaista ei enää ole lastensuojelussa vaan ihan oikeasti tarjota enemmän tukea sitä tarvitseville. Oikeudenmukaista on tarjota eniten apua sitä eniten tarvitsevalle. Oikeanlaisen avun tarjoamiseen tarvitaan osaamista, josta nyt on päätetty säästää. Vaikka onkin kyse aluevaaleista, pitää nostaa esiin hallituksen päätöksiä, jotka ovat saaneet hyvinvointialueiden siunauksen.
Hallitus on päätöksellään 20.11.2024 päättänyt alentaa sosiaalityöntekijän tehtävässä tilapäisesti toimivan (nk. sijaiskelpoisen sosiaalityöntekijän) kelpoisuusehtoja sekä leikannut 2 000 000 euroa lastensuojelusta. Muutoksia perustellaan säästösyillä. On kuitenkin epäselvää, mistä säästöt todellisuudessa muodostuvat.
Sosionomi (AMK):n ja sosionomi (YAMK):n opinnot sekä sosiaalityön (YTM) kohta suorittaneena uskallan väittää, että jokaisella näistä koulutuksista on oma tehtävänsä eivätkä mitkään niistä tuota osaamista yli toisen. Tällä korostan sitä, että jokainen koulutus on olemassa erilliseen tehtäväänsä eikä se anna riittävää osaamista mihinkään muuhun näistä tehtävistä. Ratkaisullaan hallitus toisin sanoen aiheuttaa sen, että sosiaalityöntekijän tehtävää hoitaa henkilö, jolla ei pääsääntöisesti ole riittävää osaamista kyseiseen tehtävään. Terveydenhuollossa tilanne olisi sama, jos toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija hoitaisi lääkärin tehtäviä. Osa tehtävistä sujuu varmasti mallikkaasti, mutta työn sisällä on paljon myös tehtäviä, joihin osaaminen ei riitä eikä laki anna lupaa.
Mielestäni hyvinvointialueiden on tästä hallituksen linjauksesta huolimatta pyrittävä siihen, että sosiaalityössä, kuten muissakin tehtävissä, työskentelee jatkossa riittävän koulutuksen ja osaamisen hankkineita työntekijöitä, jotta asiakkaiden, tässä tapauksessa lasten ja perheiden, tilanne ei vaarannu, eivätkä puhtaasti säästöihin perustuvat heikennykset tuota lisää inhimillistä kärsimystä. Hallitus ja työnantajien edustajat ovat vedonneet siihen, että jatkossakin työnantajalla on velvollisuus varmistaa, että työntekijällä on riittävä osaaminen. Väitän, että sitä ei kuitenkaan kukaan pysty arvioimaan, sillä jokaisen asiakkaan tilanne on erilainen ja maailma ja siinä elävät perheet tarpeineen ovat jatkuvassa muutoksessa.
Kun osaamattomammat tekevät työn, ei asiakas saa parasta mahdollista apua, joka helposti johtaa siihen, että avun tarve kasvaa. Avun tarpeen kasvaessa myös palveluiden käyttö kasvaa. Palveluiden käyttö taas tuo lisää kustannuksia. Kun tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävässä toimivilla ei ole mahdollisuutta lain perusteella tehdä kaikkia päätöksiä omatoimisesti, kuormittaa se myös päteviä työntekijöitä lisää. Hallitus ja hyvinvointialueet perustelivat kyseisen linjaukset tarvetta henkilöstöpulalla. Henkilöstöpulaa olisi voinut helpottaa myös lisäämällä opiskelupaikkoja, sillä sosiaalityön opintoihin pääsyn kynnys tällä hetkellä on varsin korkea. Sijaispätevät eli tilapäisesti sosiaalityöntekijän tehtävissä toimivat eivät nyt välttämättä ole sosiaalityön opiskelijoita, sillä he eivät välttämättä ole päässeet jatkamaan opintojaan. Halukkaita sosiaalityöntekijöitä siis olisi, mutta järjestelmämme ei mahdollista heidän pätevöitymistään. Säästöjen sijaan sekä hallitus että hyvinvointialueet olisivat voineet etsiä keinoja siihen, miten nämä sosiaalityöntekijöiksi haluavat voisivat suorittaa opintonsa loppuun.
Kun tiedämme, että myös Suomessa on onnistuttu ennaltaehkäisevien ja oikea-aikaisten palveluiden kautta sekä säästämään rahaa että vähentämään palveluiden tarvetta ja sitä kautta ehkäisemään inhimillisiä kärsimyksiä, on hämmentävää, että hallitus toimillaan sekä vähentää osaamista että määrärahoja niistä palveluista, joilla näihin olemassa oleviin tarpeisiin pyritään vastaamaan. Leikkausten sijaan hallituksen tulisi kohdentaa varoja ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotta muutamien vuosien kuluessa säästettäisiin paljon näitä leikkauksia suurempia summia vähentyneiden palveluiden käytön ja kodin ulkopuolelle sijoittamisen sijaan.